Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
[ ]
21.02.2010 - 21:40

Vuosi on tullut täyteen ja tähän vuoteen on virkkailujen ja blogisurffailun lisäksi mahtunut monta matkaa, uusia ystäviä, ihania kokemuksia, paljon töitä ja paljon rakkautta. Tämä on ensimmäinen blogini, enkä ehkä aloittaessani ajatellut jaksavani näin pitkään monistakin eri syistä. Olen kuitenkin iloinen, että olen jaksanut kirjoittaa päivityksiä, ja saanut samalla valokuvien muodossa muistiin esimerkiksi lahjaksi antamiani liinoja ja tietysti ruokareseptejä. 

Virkkausinto on pysynyt samana kuin mitä se oli aikaisemminkin; ailahtelevana. Kun saan kivan työn alulle, en malta päästää sitä käsistäni ennen kuin se on valmis. Keskeneräisiäkin töitä on kyllä laatikoissa odottamassa uutta inspiraatiota, mutta ei onneksi liikaa. :) Tänään valmistui tämä liina, jonka nimesin värien vuoksi "aurinkoiseksi".

Unelmoin edelleen kutomisen aloittamisesta, mutta jostain syystä en ole saanut siitä otetta. Nämäkin langat odottavat vielä inspiraatiota...

Haluan kiittää kaikkia vierailijoita ja erityisesti kaikkia jotka ovat jaksaneet jättää kommentin! Jokainen blogin pitäjä tietää varmasti kuinka hyvän mielen tuttujen ja tuntemattomien kommenteista saa. :) Lupaan itsekin jatkaa kommentointia vielä aktiivisemmin kuin nyt.

Nyt jatkan flunssan parantelemista ja otan ehkä vielä jonkun liinan tässä työn alle. :)

<3:lla, Dii

26.01.2010 - 15:04

Innostuin joulun alla tekemään origameja, ja löysin kivan ohjeen youtubesta.

Tällainen siitä tuli:

Sisään mahtui juuri sopivasti suklaakonvehteja :)

10.01.2010 - 21:25

Meillä on usein kotona haasteena keksiä uusia perusruokia, joita olisi kiva tehdä ja jotka tietenkin myös maistuisivat hyvältä.

Idea täytettyihin uuniperunoihin tuli ulkomaanmatkalta, ja siellä kohdatulta pikaruokaketjulta. Heidän tarjoamansa ruoka ei ollut kovinkaan kummoista, mutta omalla reseptillä tuli varsinaista herkkua!

Kuva ei kerro kaikkea.. :)

Käytimme siis suurinta mahdollista rosamunda-uuniperunaa läpikypsäksi paistettuna.

Kuuma peruna leikataan auki ja muussataan.
Lisätään valkosipulivoita (reilusti!) ja pippuria.
Kanasuikaleet ja maissinjyvät paistetaan erikseen ja lisätään muussatun perunan päälle.
Avot! Herkullista ja helppoa!

16.12.2009 - 22:35

Pitkän tauon jälkeen palaan blogimaailmaan..

Olin matkalla USAssa ja sen jälkeen työkiireet veivät mukanaan, enkä päässyt  päivittämään matkan kuulumisia enkä mitään muutakaan. Nyt matkasta on kulunut jo pari viikkoa, joten on turha palata yksityiskohtaisesti tapahtumiin siellä, mutta tuliaiset pitää tietysti käydä läpi.

Kiertelin Walmartia eräänä päivänä ja löysin sieltä onnekseni lankaosaston jostain perältä. Yritin pidättää naurua ja kaivoin kameraa esiin (jota minulla ei valitettavasti ollut mukana) kun löysin oikein kunnolla "Amerikassa kaikki on suurempaa"-lankakerän. Se oli valehtelematta 4 kertaa suurinta Suomessa näkemääni suurempi, ja yksi kerä olisi riittänyt suurempaankin villapaitaan. :) En ostanut sellaista, mutta toin kuitenkin hieman virkkauslankaa ja muuta lankaa mukana.

Enimmäkseen ostin askartelutarvikkeita:
-scrapbookin
-paaaaaljon paperia
-sakset
-aakkos-punchouts
-lisää paperia
-scrapbooking-kirja
....

Sitten vasta riemu repesikin, kun totesin saavani Konad-kynsileimajuttujutun suoraan ostettua ilman mitään postihässäköitä. Myyjä olisi halunnut myydä minulle täyden ammattilaissetin, mutta mitäpä minä sellaisella. Olin ihan tyytyväinen tähän perussettiin, ja levyjähän voi sitten ostaa lisää.

Tässä pari ensimmäistä yritystä...

Ja tässä siis se perussetti, jonka ostin:

Lisää kuvia myöhemmin :)

12.11.2009 - 15:28

Miksi kukaan ei ole kertonut minulle, että Novitalla on tehtaanmyymälä Helsingissä..? :)

Tänne täytyy päästä käymään!

 

09.11.2009 - 16:53

Voitin viime viikolla H-K:n käsityöt -blogin arvonnan ja paketti saapui tänään.

Kiitos, kiitos, kiitos H-K:lle ja onnittelut vielä 5000 kävijämäärän saavuttamisesta!

Avasin paketin malttamattomana kauppamatkalla (eihän sitä nyt kotiin asti malta erkkikään odottaa!) ja ostin sitten Prisman jouluhyllystä tuollaisen kynttilänalusen tuikuille :). Suklaa on mitä suurinta herkkuani, ja joulun punaista lankaa tarvitsen koko ajan :).

Tämä tuli juuri ihanasti piristämään päivää, kun tuntuu että flunssa alkaa iskeä. Jos joudun huomenna jäämään töistä kotiin, niin lanka ei ainakaan lopu kesken. Kiitos vielä!

02.11.2009 - 19:40

Sain H-K:lta ihanan tunnustuksen. Kiitos!

Haluaisin puolestani ojentaa tämän eteenpäin MammaMyylle, jonka blogista löytyy aina ihania lapasia ja muita tuotoksia. :)

31.10.2009 - 15:57

... niin se johtuu tästä :)

Aloitimme kotona pienen projektin..

Kyseessä 3000 palan palapeli, ja tuon seurassa menee vielä tovi jos toinenkin. Ihanaa aivotonta tekemistä pimeiksi syysilloiksi. :D

07.10.2009 - 18:30

Tässä viikonlopun reissulta pieni syksyinen tunnelmakuva.

Kello oli 8.30 aamulla, lämpötila varmaan hieman pakkasen puolella.
Puu ihanasti kuurassa ja taivas upean sininen. :)

06.10.2009 - 19:03

Tässä parit kynnet viime viikolta. Ensin klassista ja sitten vähän sekavampaa.

27.09.2009 - 19:08

Kävin ostoksilla Lumenen tehtaanmyymälässä Kauklahdessa, ja sieltä tarttui mukaan Lumenen aika jännän värinen sininen kynsilakka. Laitoin ensin kaksi kerrosta tätä metallinsinisen väristä lakkaa ja sitten parit kynsikorutarrat vielä lisäksi. En saanut torstaina laitetuista kynsistä kunnon kuvaa illalla, joten toisessa kuvassa tarrat ovat jo kärsineet..

20.09.2009 - 23:05

Tärisevin käsin testailin eri värisiä raitoja eri tekniikoilla kynsiin. Ei tullut kaunista jälkeä ja lähikuva ei todellakaan imartele, mutta laitetaan silti esiin.. :)

 

Tässä on ihan peruslakkaus:

- pohjalla Express Manicure (restructuring cement)
- kärjissä vaaleaa lakkaa vahvistuksena
- 2 kerrosta vaaleanlilaa lakkaa
- musta, tummanlila ja valkoinen raita
- päällä Avonin läpinäkyvä lakka
 

15.09.2009 - 21:32

Jaksoin pitkästä aikaa lakata kynnet kunnolla. Minulla on aina ollut pitkät kynnet, joita ennen jaksoin lakata usean kerran viikossa. Aina uusia kuvioita ja värejä, ja varsinaisia taideteoksia! Nyt tuntuu ettei koskaan iltaisin ole aikaa lakata kynsiä, kun kerrosten kuivumisen välissä pitää odotella niin pitkään. Tänään otin itseäni niskasta kiinni ja väänsin tällaiset kynnet:

10.09.2009 - 15:40

Tämä biisi ei lopeta soimistaan päässäni, joten minun on pakko purkaa kappaleen sanat tänne. Miten kipeän kauniisti nämä surua kuvastavatkaan...

Johanna Kurkelan upea biisi, Juurrun tähän ikävään
(löytyy Youtubesta täältä)

Varjoon vanhan tammen hetkeks istahdan
Kiven pintaa miettien mä hyväilen
Nypin maasta rikkaruohon muutaman
Kukkii kummullasi muistot eilisen
Orvokit sen kesätaivaan siniset
Mutta niitä enää nähdä voi sä et

Niin kuin orvokit nää maahan juurtuneet
Kiinni sinussa mä kasvoin elämään
Olit voimani ja minkäs sille teet
Nyt mä juurrun tähän ikävään
Kaikki minussa kuin vaiti valittaa
Valos sammuttua eksyin hämärään
Ja kun sinua en nähdä enää saa
Niin mä juurrun tähän ikävään

Kastan kukkaset ja sulle puhelen
Ja on aivan niin kuin jotain vastaisit
Tätä kenellekään kertoa voi en
Ymmärtää sen vain nuo pienet orvokit
Lintu lohdutusta laulaa jossakin
Minä tahtoisin niin sinut takaisin

Niin kuin orvokit nää maahan juurtuneet
Kiinni sinussa mä kasvoin elämään
Olit voimani ja minkäs sille teet
Nyt mä juurrun tähän ikävään
Kaikki minussa kuin vaiti valittaa
Valos sammuttua eksyin hämärään
Ja kun sinua en nähdä enää saa
Niin mä juurrun tähän ikävään
 

Kirjoittaja

Kuvia, ohjeita/reseptejä ja kertomuksia 27-vuotiaan virkkaustöistä ja leipomuksista. Väliin kaikkea maan ja taivaan väliltä. Jätäthän kommentin käynnistäsi! Kuvat ovat omia, ethän ota ilman lupaa. Kiitos.

Pictures of my craft projects and what not.. Please do not take any of the pictures but feel free to link to my blog. Leave a message! Thanks!

Laskuri
Blogini on Blogilista.fi -sivustolla